Tarinoita professori Tero Kankaan elämästä

1498
Professori Tero Kankaalla on ollut tärkeä rooli diabeteksen hoidon kehittämisessä Suomessa: hän muun muassa kirjoitti Sokeritauti-kirjan 1970-luvun alussa. Se oli ensimmäinen laaja diabeteksen hoito-opas maassamme. Kuvat: Annika rauhala

Teksti: Katja Holopainen

Jack Londonin kirjoja ahmineet ja Robinson Crusoen ystävät ymmärtäisivät, jos kutsuisin professori Tero Kangasta seikkailijaksi. Joku saattaisi luonnehtia häntä yrittäjähenkiseksi. Annetaan professorin itsensä kertoa.

Kun sovimme haastattelua, Tero Kangas kertoi että tarinoita riittää vuodesta 1969 alkaen. Punaisena lankana kulkee hänen halunsa kehittää diabeteksen hoitoa ja parantaa diabeetikkojen asemaa. Mutta oikeasti tarina alkaa jo aikaisemmin.

Keväällä 1955 Tero Kangasta haastateltiin ensimmäisen kerran, kun hän oli päättänyt hakea vaihto-oppilaaksi Yhdysvaltoihin. Haastattelija kysyi, mikä Kankaasta tulee isona ja tämä vastasi enempää ajattelematta: lääkäri.

Kangas matkusti laivalla Tukholmaan ja sieltä junalla Bremerhaveniin, josta lähti laiva Atlantin valtameren toiselle puolelle. Merimatkalla nuoren miehen olo oli vähän heikko. Hän ajatteli sen johtuvan jostain kuumetaudista. Koko vaihto-oppilasvuoden hän oli poikkeuksellisen väsynyt.

Suomessa edessä olivat kutsunnat. Aamulla 12.9.1956 Kangas todettiin täysin palveluskelpoiseksi. Illalla hän päätyi sairaalaan, jossa hän vietti seuraavan kuukauden. Diagnoosi oli tyypin 1 diabetes.

– Minulla oli ollut ihan tyypilliset diabeteksen oireet jo vuoden ajan, hän toteaa.

Seuraavana keväänä Kangas kirjoitti hyvin arvosanoin ylioppilaaksi, mutta lääkäriopinnoille lääkärit sanoivat diabeteksen takia tiukasti EI.

Kangas aloitti matematiikan, fysiikan, kemian ja tähtitieteen opinnot, jotka maistuivat puulta jo puolessa vuodessa. Seuraavana keväänä hän sai lääkäreiltä luvan pyrkiä lääketieteelliseen. Kuudestasadasta pyrkijästä Kangas oli kolmanneksi paras – kaksi ensimmäistä saivat lisäpisteitä armeijan käymisestä.

Kankaan elämäntarina kertoo sinnikkyydestä, rohkeudesta ja hyvästä onnesta – tai kyvystä katsoa kokemuksia sellaisesta näkökulmasta, jossa vastoinkäymisetkin päätyvät voitoiksi.

Kehittäjä

– Vuorokaudessa yksi piikki insuliinia pyllyyn, eikä sokeria saa syödä – siinä olivat kaikki saamani ohjeet, kun sairastuin sokeritautiin. Lääketieteen opiskeluissakaan ei opetettu diabeteksen hoitoa lainkaan, Tero Kangas muistelee.

Erikoistumisopintojen lähestyessä hän mietti, alkaisiko opiskella sisätauteja vai lastentauteja. Hän valitsi sisätaudit.

Kankaan esimies professori Ilmari Vartiainen ehdotti hänelle matkaa Bostoniin Joslinin klinikalle opiskelemaan diabeteksen hoitoa, mikä toteutui stipendin turvin vuonna 1967. Mukaan tulivat Kankaan vaimo ja kaksi pientä tytärtä. Vanhempi oli neljävuotias ja nuorempi vain muutaman kuukauden, kun perhe pakkasi tavaransa ja lähti. Tällä kertaa matka sujui lentäen, ja monen välilaskun kautta Kankaat saapuivat Amerikkaan.

– Ensimmäiseksi Joslinin klinikalla minulta kysyttiin, haluaisinko ruokavalion. Vastasin kyllä, ja minut ohjattiin ostamaan vaaka, Kangas kertoo.

Tuohon aikaan Suomessa insuliinimääriä ei sovitettu ruoka-annoksiin tai hiilihydraatteihin, eikä ruokavaliosta puhuttu mitään diabeteksen hoidossa. Bostonissa Kangas punnitsi kolmen kuukauden ajan kaiken syömänsä, ja insuliinin annostelu muutettiin pelkästä Lente-insuliinista Lenten ja lyhytvaikutteisen insuliinin yhdistelmään ja neljään pistokseen vuorokaudessa.

Perhe kotiutui Bostonista vuonna 1968, ja Kangas palasi virkaansa Meilahden sairaalaan.

Kesällä 1970 hän työskenteli teho-osaston lääkärinä, kun hänen selässään meni välilevy paikoiltaan. Hän oli juuri ostanut talon 100 prosenttisella lainaosuudella, eikä voinut olla pois töistä. Niin hän kiersi osastoa pyörätuolissa istuen.

Syksyllä Kangas leikattiin. Kolmen kuukauden sairausloman aikana hän hyödynsi Bostonissa saamaansa oppia ja kirjoitti kirjan Sokeritauti: Käytännön hoito-opas. Kirjasta otettiin kuusi painosta, viimeinen vuonna 1981. Sitä painettiin Suomessa 40 000 kappaletta, ja toinen mokoma Ruotsissa.

Vuonna 1972 Kangas siirtyi HYKS:istä Helsingin kaupungin palvelukseen Itäiselle sisätautien poliklinikalle ja perusti sinne maamme ensimmäisen diabetespoliklinikan, jota hän kehitti ja veti vuoteen 1986.

Vuonna 1976 aloitettiin Valtion sokeritautitoimikunnan mietinnön innostamina Diabeteskeskuksen suunnittelu, jossa Kangas oli aktiivisesti mukana. Sen ensimmäinen vaihe valmistui 1980, jolloin myös kurssitoiminta alkoi. Diabeteskeskuksen laajennus valmistui 1993.

Vuonna 1979 Kankaat päätyivät avioeroon. Aluksi tyttäristä toinen muutti äidin kanssa ulkomaille ja toinen jäi isälle. Vuoden kuluttua molemmat teini-ikäiset tyttäret asuivat yhdessä isänsä kanssa. Seikkailuhan sekin oli: matkustavan ja kiireisen isän arki teinien ja heidän ystäviensä kanssa.

Tero Kangas on ollut Diabetesliiton hallituksessa vuodesta 1972 alkaen 18 vuotta yhtäjaksoisesti ja nyt jälleen vuodesta 2013 alkaen. Hän osallistui aktiivisesti Diabeteksen ehkäisyn ja hoidon kehittämisohjelmaan Dehkoon ja sen suunnitteluun alusta alkaen.
Tero Kangas on ollut Diabetesliiton hallituksessa vuodesta 1972 alkaen 18 vuotta yhtäjaksoisesti ja nyt jälleen vuodesta 2013 alkaen. Hän osallistui aktiivisesti Diabeteksen ehkäisyn ja hoidon kehittämisohjelmaan Dehkoon ja sen suunnitteluun alusta alkaen.

Tutkija

Vuoden 1989 syksystä Tero Kangas veti Diabetesliiton mittavaa FinnDiab tutkimusta: ”Diabeetikon hoito Suomessa, avohoito, sairaalahoito ja hoitotasapaino”. Tutkimuksella haluttiin selvittää, miten Valtion sokeritautitoimikunnan mietintö oli vaikuttanut.

Tuon tutkimuksen materiaalista syntyi Tero Kankaan väitöskirja. Vaikka väitöskirja valmistui tavallaan tutkimisen sivutuotteena ja sen kirjoittamiseen meni lopulta vain kaksi ja puoli kuukautta aikaa, Kangas myöntää, että työ ei ollut helppo. Materiaalia oli valtavasti, ja sen analysointi oli vienyt aikaa yli kolme vuotta.

– Tutkimustuloksilla oli suuri merkitys muun muassa alueellisen hoidon kehittymiselle. Tutkimuksen ansiosta monet hyvät paikalliset käytännöt levisivät valtakunnallisiksi malleiksi. Niilläkin alueilla, joilla diabeetikot voivat huonosti, oli pakko myöntää, että hyvällä hoidolla päästään tuloksiin, Kangas toteaa.

Finndiab-tutkimuksen englanninkielinen käännös jaettiin Maailman Terveysjärjestön, WHO:n, Euroopan jaoston kaikille maille malliksi diabeteksen hoito-organisaation tutkimisesta.

FinnDiab ei ole Kankaan ainoa tutkimus. Helsingin kaupungin palveluksessa hän selvitti vuodelta 1997 diabeetikkojen terveyspalveluiden käytön ja niiden kustannukset. Kaikilla tutkimukseen osallistuneilla diabeetikkoryhmillä oli iän, sukupuolen ja asuinpaikan mukaiset verrokit. Se oli ensimmäinen diabeteksen kustannuksia selvittänyt tutkimus Suomessa ja paljasti diabeteksen ja erityisesti sen lisäsairauksien hoidon kalleuden.

Diabeetikko

Tero Kankaan mielestä diabetes on sairaus silloin, kun sitä ei hoideta.

– Keskeinen asia on diabeteksen hyväksyminen ja avoin suhtautuminen, hän korostaa.

Kangas on sairastanut tyypin 1 diabetesta 59 vuotta. Hänen elinajan ennusteensa oli sairastumisen jälkeen 37 vuotta.

Kangas on nyt 77-vuotias, eikä hänellä ole minkäänlaisia elinmuutoksia silmissä, munuaisissa eikä hermoissa. Hänellä on kuitenkin perinnöllinen taipumus metaboliseen oireyhtymään, ja sen takia hänelle on tehty sydämeen pallolaajennus.

– Voin hyvin ja nautin elämästä, hän tiivistää tämänhetkisen elämänsä.

Vaikka kaikki ei ole aina ihmisestä itsestään kiinni, paljon riippuu elämänasenteesta. Kankaan mukaan varmin tapa tuhota itsensä on käpertyä itsesääliin ja epätoivoon.

Kangas kertoo pyrkineensä aina hoitamaan itseään hyvin. Silloinkin, kun elämän kriisit ovat heilautelleet verensokeria, hän on aina korjannut tilanteen mahdollisimman nopeasti liikunnalla, insuliinilla tai hiilihydraateilla. Silti hänellä on ollut hypoglykemioita – nuorempana yksi vakavampi, jolloin kouristelut aiheuttivat muutaman rintanikaman niksahduksen, ja häntä hoidettiin ”työpaikalla” Meilahden sairaalassa.

Kangas sai insuliinipumpun jo elokuussa 1981, eikä hänellä sen jälkeen ole ollut sairaalahoitoa vaativia hypoja. Hän tunnistaa verensokerin laskemisen hyvin

Vaikuttaja

Tero Kangas on vaikuttanut diabetesasioihin Kansainvälisessä Diabetesliitossa IDF:ssä, Suomen Diabetesliitossa ja pohjoismaisessa yhteistyössä. Hän on matkustanut ympäri maailmaa edustaen Suomea ja toiminut yhtenä IDF:n varapresidenteistä. Kankaan ansiosta IDF:n maailman kongressi saatiin Suomeen vuonna 1997.

Nyt Kangas toteaa tehneensä ”Väyryset” palaamalla Diabetesliiton kunniapuheenjohtajana liittohallituksen rivijäsenyyteen. Hän lähti uudelleen mukaan toimintaan, koska liitto ei hänen mielestään enää toiminut aktiivisesti tyypin 1 diabeteksen hoidon kehittämiseksi valtakunnallisella tasolla.

Kangasta harmittaa ykköstyypin diabeteksen jääminen kakkostyypin varjoon sekä tutkimus- ja kehitysrahoituksessa että yleisessä huomiossa.

Kangas toivoisi, että kaikille (etenkin aikuisille) tyypin 1 diabeetikoille olisi moniammatillisia palveluita tarjoavia osaamiskeskuksia, joissa olisi saatavilla lääkärin, diabeteshoitajan, psykologin, jalkojenhoitajan ja sosiaalityöntekijän osaamista.

Suuri epäkohta Kankaasta on ollut myös nykyinen Diabeteksen Käypä hoito -suositus, jossa tyypin 2 diabeteksen hoito esitellään seikkaperäisesti, mutta tyypin 1 diabeteksesta on pelkkä ”lausahdus” insuliinihoidosta. Siksi Kangas ehdotti puolitoista vuotta sitten oman Käypä hoito -suosituksen tekemistä myös tyypin 1 diabeetikoille. Nyt sellaista ollaan laatimassa osana Diabeteksen Käypä hoito -suositusta.

– Tyypin 1 diabeteksen hoidossa tarvitaan paljon muutakin kuin insuliinia, hän muistuttaa.

Kangas toteaa, että 16 vuotta täyttäneiden ykköstyypin diabeetikkojen hoidon järjestäminen on kansantaloudellisesti tärkeä terveyspoliittinen asia.

– Nyt olisi keskityttävä erityisesti aikuisten tyypin 1 diabeetikkojen hoidon kehittämiseen ja vaikeahoitoiseen tyypin 2 diabetekseen. Samalla tulee jatkaa tyypin 2 tyypin diabeteksen ehkäisyä ja hyvää hoitoa.

Kangas kertoo, että amerikkalaisen tyypin 1 diabetesta koskevan DCCT-tutkimuksen ja englantilaisen tyypin 2 diabetesta koskevan UKPDS-tukimuksen mukaan intensiivisellä hoidolla ja tuella lisäsairaudet vähenevät molemmissa diabetestyypeissä kaikissa ikäryhmissä. Hän puhuu sisäänrakennetusta ”metabolisesta muistista”, joka muistaa elämän varrelta jokaisen hyvin menneen jakson suojaavana tekijänä.

– Tekniikka, tieto ja taito ovat kehittyneet niin, että hyvällä hoidolla diabeetikolla menee hyvin ja huonoimmillaankin kohtuullisesti, hän rohkaisee.


 

Tärkeitä vuosia:

1969 Tero Kangasta pyydettiin mukaan Sokeritautiliiton lääkärineuvostoon ja hänestä tuli Pääkaupunkiseudun Diabetesyhdistyksen varapuheenjohtaja.

1972 Tero Kangas valittiin Diabetesliiton liittohallituksen varapuheenjohtajaksi.

1974 nimettiin Valtion sokeritautitoimikunta. Tero Kangas oli siinä jäsenenä.

1973–74 hoitovälinejakelu laajeni koko maahan ja laadun tarkkailu siirtyi Sokeritautiliitolta viranomaisten tekemäksi laaduntarkkailuksi.

1975–76 Tero Kangas oli mukana perustamassa Diabetestutkimussäätiötä, jonka hallituksen jäsenenä ja lopuksi puheenjohtajana hän toimi pitkään.

1976 saatiin valmiiksi Valtion sokeritautitoimikunnan mietintö, jossa diabeteshoitajan rooli oli merkittävä. Tero Kangas valittiin Kansainvälisen Diabetesliiton, IDF:n hallituksen jäseneksi pohjoismaisten diabetesliittojen edustajana.

1980 valmistui Diabeteskeskuksen ensimmäinen vaihe ja alkoi ympärivuotinen diabeteskurssitoiminta.

1982 Kangas valittiin IDF:n varapresidentiksi, jona hän toimi kuusi vuotta.

1985 Tero Kangas sai Diabetesliiton ensimmäisen Tasapaino-palkinnon diabeteksen hoidon edistämiseksi tehdystä työstä.

1994 Tero Kankaalle myönnettiin IDF:n kunniakirja diabeetikkojen hyväksi tehdystä kansainvälisestä ja kotimaisesta työstä.

1998 Tero Kangas valittiin Diabetesliiton toiseksi kunniapuheenjohtajaksi.

2 KOMMENTIT

  1. Kiitokset, olipa kerrassaan erinomainen ja kiinnostava juttu hienosta diabeteksen modernia hoitoa kehittäneestä lääkäristä ja ihmisestä! Hänellä oli jo nelisenkymmentä vuotta sitten tärkeä rooli myös oman diabetekseni hoidossa maamme ensimmäisellä diabetespoliklinikalla eli Helsingin itäisellä sisätautien poliklinikalla.

  2. Artikkeli toi nostalgisia muistoja mieleen. Olen sairastanut sokeritautia (1918) 55 vuotta. Ennuste oli 60-luvulla 17 vuotta elinaikaa. Vanhempani ja Kangas, jonka potilaana olin pitkään, olivat eri mieltä. Monia keskusteluja, ei vain sokeritaudista, vaan myös muista nuorta ihmista painavista asioista käytiin. Näistä oli paljon apua vaikka en sinänsä ole elämässä ja hoidossa varsinaisesti onnistunut. Olen kuitenkin hengissä vaikka olisi pitänyt olla kuollut jo kolme kertaa!

Kirjoita kommentti

Please enter your comment!
Please enter your name here