Insuliinipumppu vai ei?

1906
Tiina Salonen. Kuva: Janne Viinanen

Teksti: Mari Vehmanen

Insuliinipumput yleistyvät jatkuvasti ja herättävät mielipiteitä sekä puolesta että vastaan. Nykyiset ja entiset pumpun käyttäjät, diabeetikkolasten vanhemmat sekä hoitavat ammattilaiset kertovat näkemyksistään insuliinipumppuhoidosta.

 

Tulevaisuutta vanhainkodeissakin

”Insuliinipumput ovat pian tavallinen juttu kaikenikäisillä diabeetikoilla. Kun nykyiset lapsikäyttäjät varttuvat, he tuskin ovat valmiita luopumaan hyväksi havaitsemastaan hoitomuodosta.

Ja koska diabeetikot elävät yhä pidemmän ja terveemmän elämän, pumppuja alkaa jossain vaiheessa olla paitsi päivä- myös vanhainkodeissa. Tähän pitää myös terveydenhuollon varautua.

Insuliinipumppuun vaihdettuaan aikuinenkin voi innostua uudelleen omahoidosta, sillä hoitotasapaino alkaa usein parantua nopeasti pumppuhoitoon siirtymisen jälkeen. Monen mielestä joustava pumppuhoito sopii nykypäivän nopeatempoiseen elämään, jossa päivän suunnitelmat muuttuvat lennossa. Eikä pistosvälineitä tarvitse erikseen muistaa napata mukaan.

Kaikki eivät insuliinipumpusta tietenkään innostu. Teini-ikäisillä voi olla erilaisia syitä: nuori saattaa pelätä, että vaatteiden alla oleva laite saa näyttämään paksulta. Jonkun mielestä se voi haitata harrastamista. Toisaalta pumppu on onnistuttu yhdistämään hyvinkin raisuihin lajeihin.

Suurin insuliinipumppujen yleistymisen este on mielestäni tiedon puute – sekä diabeetikoilla että ammattilaisilla. Myös pumppujen myöntämisen käytännöt vaihtelevat eri paikkakunnilla aivan liikaa. Itse näkisin, että ihannetilanteessa jokainen tyypin 1 diabeetikko saisi valita omista lähtökohdistaan kahdesta vaihtoehdosta, eli insuliinipumpusta ja monipistoshoidosta.”

Tiina Salonen
diabeteshoitaja, Diabetesliitto

• • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • •

riihimaki
Maria Riihimäki ja Ilari. Kuva: Olli Häkämies

Loppu tuputtamiselle

”Ilari-poikamme sai insuliinipumpun jo alle vuoden kuluttua sairastumisestaan. Pistoshoito ei onnistunut alkuunkaan: oli liikaa matalia ja liikaa korkeita verensokeriarvoja.

Arki alkoi pyöriä Ilarin diabeteksen ympärillä ja meni hirveän kaavamaiseksi. Jopa sosiaalinen elämämme kärsi. Emme mielellämme lähteneet minnekään, sillä Ilarin syömiset oli kellotettu tarkasti insuliinin pistämisten perusteella. Aterioista tuli tuputtamista, kun alas piti saada juuri tietty hiilarimäärä. Seuraavaksi saimmekin jo noottia pojan painon nousemisesta.

Voi sanoa, että pumppu vapautti meidät elämään normaalisti. Laitteesta voi helposti näppäillä sopivan insuliiniannoksen aina vaihtuvan tilanteen mukaan. Ilari itse on tyytyväinen, kun häntä ei tarvitse enää pistää monta kertaa päivässä.

Ilari on nykyään ekaluokkalainen ja täysin sinut pumppunsa kanssa. Hän osaa jo miettiä itsenäisesti sopivia ateriainsuliineja. Aikuinen sitten vielä tarkistaa valinnat.

Pumpun valikoita ja toimintoja saa tutkia rauhassa. Liikaa insuliinia ei voi annostella vahingossa, sillä laite varmistaa kolme kertaa tehdyt valinnat.

Ainoastaan kesäisin pumppu on tuntunut ajoittain hieman hankalalta. Vilkkaan vesselin kesätouhuihin kuuluu tietysti paljon uimista ja trampoliinilla pomppimista. Pari kertaa kanyyli on liikahtanut ja verensokeri päässyt korkeaksi.

Olemmekin joskus harkinneet pientä pumpputaukoa kesän ajaksi. Mutta sitten olemme koko perhe yhdessä todenneet, että pistoksiin palaaminen edes lyhyeksi ajaksi ei innosta.”

Maria Riihimäki
Kirkkonummi

• • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • •

Sari Nurmela ja Sanni-Maria.
Sari Nurmela ja Sanni-Maria. Kuva: Rami Nummelin

Vapaampaa arkea

”Tyttäremme Sanni-Maria aloitti pumppuhoidon pari vuotta sitten ollessaan ekaluokalla. Hän itse kiinnostui asiasta nähtyään pumpun perheemme kummipojalla.

Insuliinin pistäminen muiden nähden ei sinänsä haitannut Sanni-Mariaa. Meistä vanhemmista tuntui kuitenkin mukavammalta, ettei hänen tarvitse laskea housuja insuliinin pistämistä varten esimerkiksi koulun ruokalassa. Vatsan ihoon pistäminen ei ole koskaan sopinut hänelle.

Otimme insuliinipumpun puheeksi diabetesvastaanotolla, ja joidenkin kuukausien päästä saimme oman laitteen. Ensin vietimme osastolla muutaman päivän totuttelemassa pumppuun.

Alku oli suoraan sanottuna aika jännittävää. Muutos tuntui yhtä isolta kuin aikoinaan siirtyminen ruiskuista monipistoshoitoon.

Totutteluvaiheen jälkeen päätös osoittautui täysin oikeaksi. Insuliinin pistämisestä eroon pääseminen on ollut meille iso arkea vapauttava juttu. On paljon helpompaa pyytää tuttuja ja sukulaisia joskus Sanni-Marian seuraksi: insuliinin pistäminen lapselle on monelle niin iso kynnys, ettei hoitorinkiä aiemmin juuri ollut.

Sanni-Marian hobis (HbA1c) laski yhden yksikön heti hänen siirryttyään pumppuhoitoon. Lisäksi hän on itse koko ajan sanonut, että pumppu on kivempi kuin insuliinikynät.

Nykyään harmittaa ainoastaan se, ettemme siirtyneet pumppuun jo paljon aiemmin. Sanni-Marian hoito alkoi kaksivuotiaana ihan perinteisillä ruiskuilla, sillä insuliinikynistä ei saanut annosteltua riittävän tarkasti pientä annosta. Taaperon pistäminen paksuilla neuloilla oli kyllä aika järkyttävää puuhaa näin jälkikäteen ajatellen.”

Sari Nurmela
Uusikaupunki

• • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • •

Kati Multanen. Kuva: Juha Mattila
Kati Multanen. Kuva: Juha Mattila

Joustoa matkatyöhön

”Toivoin itselleni pitkään insuliinipumppua, sillä työni on epäsäännöllistä ja sisältää paljon matkustamista. Lisäksi tunnen monia tyytyväisiä pumpun käyttäjiä. Viimein viisi vuotta sitten sain pumpun.

Oma kokemukseni on, että aikuinen diabeetikko voi joutua perustelemaan pitkään ja pontevasti haluaan vaihtaa pumppuhoitoon. Pumppu ei ole kovin tuttu kaikille terveydenhuollon ammattilaisillekaan. Myötämielisimpiä ovat yleensä ne lääkärit, jotka ovat tavanneet ja hoitaneet paljon pumpun käyttäjiä.

Minusta pumppuun siirtyminen on kuin aloittaisi diabeteksen hoidon kokonaan alusta. Kaikki on uutta: insuliinin annostelu ruokailuille ja liikuntaan, matalien verensokeriarvojen korjaaminen ja niin edelleen. Itselläni uusien rutiinien luominen kesti monta kuukautta, tai oikeastaan lähes vuoden.

Tärkein tavoitteeni on toteutunut. Omahoito on nyt mahdollista mukauttaa epäsäännöllisiin työaikoihin ja pitkiin ajomatkoihin.

Oikeastaan ainoa pulma on tullut vastaan uimarannalla. Minne pumpun voi laittaa uimisen ajaksi? En uskalla jättää pumppua vartioimatta. Sen katoamisesta koituisi paljon hankaluuksia.

Insuliinipumppua harkitsevan kannattaa mielestäni jutella muiden diabeetikoiden kanssa ja kuunnella heidän kokemuksiaan. Minun viestini on, että pumpun kanssa pitää olla valmis vieläkin tarkempaan verensokerin seurantaan kuin pistosten kanssa. Palkkiona vaivannäöstä on kuitenkin hyvä hoito, joka mahdollistaa yllättävät suunnitelman muutokset arjessa.”

Kati Multanen
järjestösuunnittelija, Diabetesliitto

• • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • •

Paula Helin. Kuva: Ari Korkala
Paula Helin. Kuva: Ari Korkala

Kaikki herkut käyttöön

”Insuliinipumppua on helppo ehdottaa diabeetikoille, joiden tilanteessa pumppuun siirtymisestä olisi ilmiselvästi etua: esimerkiksi kun toistuvia hypoglykemioita ei yrittämisestä huolimatta saada hallintaan monipistoshoidolla.

Saatan ottaa insuliinipumpun puheeksi myös paljon liikkuvan tai vuorotyötä tekevän diabeetikon kanssa, ellei hyvää sokeritasapainoa tunnu huolellisellakaan hoidolla löytyvän. Niin ikään vaikea aamunkoittoilmiö on perusteltu syy harkita pumppua.

Meidän yksikössämme ei ainakaan pihistellä insuliinipumppujen kanssa. Tyypin 1 diabeetikko saa pumpun, jos hänen katsotaan siitä hyötyvän. Vastuullisuutta diabeteksen hoidossa kyllä edellytetään, sillä pumppuhoito on vaativaa.

Pumppuhoitoon vaihtamista pitää saada harkita rauhassa. Moni haluaa ennen päätöksen tekemistä tutustua asiaan netissä ja kysellä muiden kokemuksia. Vastentahtoisesti pumppuhoitoon ei kannata siirtyä.

Itse korostan asiakkailleni, että insuliinipumppuun ei tarvitse sitoutua loppuiäksi. Joissakin elämäntilanteissa hoitomuotoa on hyvä miettiä uudelleen.

Kannustamme yhä enemmän diabeetikoita ottamaan omahoidossa kaikki herkut käyttöön heti alusta lähtien. Laitteesta saa parhaan hyödyn irti käyttämällä monipuolisesti sen toimintoja. Ellei pumpun kaikkiin mahdollisuuksiin tutustu tuoreeltaan, sitä ei tule tehtyä myöhemminkään. Tämän on kokemus osoittanut. Nykyään muun muassa edellytämme, että käyttäjät opettelevat purkamaan itse seurantadataa pumpusta jo ennen vastaanotolle tulemista.

Pumppuhoidon ohjaaminen tarjoaa hoitajallekin onnistumisen elämyksiä. On kiva nähdä iloisia ja tyytyväisiä asiakkaita, jotka ovat saaneet omahoidon sujumaan entistä paremmin. Silloin tietää, että pumppu on ollut aivan oikea ratkaisu.”

Paula Helin
diabeteshoitaja, Tampereen diabetesvastaanotto

• • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • •

Teija Sihvo. Kuva: Janne Viinanen
Teija Sihvo. Kuva: Janne Viinanen

Odotukset eivät toteutuneet

”En ollut tyytyväinen hoitotasapainooni insuliinikyniä käyttäessäni. Hypoja tuli paljon varsinkin liikkumisen jälkeen, ja silti HbA1c-arvot olivat turhan korkeat.

Siirryinkin suurin odotuksin insuliinipumppuun. Ajattelin, että löytäisin nopeasti ratkaisun kaikkiin omahoidon pulmiin.

Viime keväänä kahden vuoden kovan yrittämisen jälkeen totesin lopulta, ettei pumppu sittenkään ollut minun juttuni. Hobis ei laskenut, vaan päinvastoin tahtoi nousta entisestään.

Pumppu myös tuntui häiritsevän lempiharrastustani eli ratsastamista. Harjoittelu on niin tehokasta, että pumppu ja kanyyli pitäisi suojata huolellisesti hieltä. Ja hevosen selästä alas liukuessa kanyyli liikahtaa väkisinkin, sillä vatsa oli itselläni ainoa sopiva paikka kanyylille.

Huomasin lisäksi, ettei pumppu välttämättä sovi tällaiselle perfektionistille. Hoitoa pystyy suunnittelemaan ja muuttamaan päivän mittaan vähän liiankin tarkasti: menee jo stressin puolelle pohtia koko ajan erilaisia vaihtoehtoja. Alkoi tuntua turhalta kantaa jatkuvasti mukana laitetta, joka ei helpota hoitoa.

Kaikesta huolimatta oli iso kynnys myöntää, että suurin odotuksin aloittamani pumppuhoito ei sittenkään sopinut minulle. Onneksi oma ihana diabeteshoitajani tuki tässäkin asiassa. Hän lohdutti, että kokeilemisen jälkeen ei ainakaan tarvitse jossitella.

Ja juuri samalla tavalla ajattelen nyt itsekin: tulipahan testattua. Kynähoitokin tuntuu taas helpommalta.”

Teija Sihvo
Tampere


 

Mikä insuliinipumppu?

  • Ensimmäinen insuliinipumppu kehitettiin Yhdysvalloissa jo 1960-luvulla, ja myyntiin laitteet tulivat 1980-luvulla. Suomessa pumput ovat alkaneet yleistyä vuosituhannen vaihteen jälkeen.
  • Insuliinipumppu on elektroninen hoitoväline, joka annostelee automaattisesti pikavaikutteista insuliinia diabeetikon kehoon. Pumppu jäljittelee terveen haiman toimintaa.
  • Pumppu on suunnilleen kännykän kokoinen laite. Pumpun säiliöosasta insuliini kulkee ohutta letkua pitkin ihon alle asetettuun kanyyliin ja elimistöön.
  • Pumppu ohjelmoidaan syöttämään jatkuvasti pieniä insuliiniannoksia. Lisäksi jokaisen aterian yhteydessä valitaan sopiva lisäannos.
  • Pumpun käyttäjän täytyy mitata säännöllisesti verensokeria ja seurata, että laite toimii ongelmitta.
  • Kanyyli ei saa päästä irtoamaan tai liikahtamaan. Pumppu ei annostele lainkaan pitkävaikutteista insuliinia, joten verensokeri nousee nopeasti korkeaksi pumpun toiminnan häiriintyessä.
  • Kanyyli vaihdetaan muutaman päivän välein. Esimerkiksi uimisen tai saunomisen ajaksi pumppu irrotetaan.
  • Valtaosaan nykyaikaisista insuliinipumpuista voi yhdistää sensoroinnin eli reaaliaikaisen verensokerin seurannan.

 


Kiinnostaako pumppuhoito?

Diabetesyhdistykset järjestävät yhdessä laitteiden maahantuojien kanssa pumppuhoitoon keskittyviä päivitysiltoja. Tilaisuudessa puhutaan pumppuhoidon käytännöistä ja hyödyistä, ja mukana on paikallisia diabeteksen hoidon ammattilaisia.

Kysy lisää omasta diabetesyhdistyksestäsi.

Kirjoita kommentti

Please enter your comment!
Please enter your name here