Teksti: Pirkko Tuominen
Diabeetikon verenpaineen hoidon perusta ovat elintapamuutokset – myös silloin, kun tarvitaan lääkehoitoa. Usein vasta kahden tai useamman erilaisen lääkkeen yhdistelmä saa paineet putoamaan tavoitellulle tasolle.
Päivitetty verenpaineen Käypä hoito -suositus ohjeistaa diabeetikkoa pyrkimään mahdollisimman normaaliin verenpaineeseen. Yläpaineen tavoite on sama kuin muillakin, mutta alapaineen tavoite on muita tiukempi. Hoidon tavoitteena on saada diabeetikon verenpaine laskemaan alle tason 140/80 elohopeamillimetriä.
– Verenpaineen alentaminen vähentää tehokkaasti diabeetikkojen sairastuvuutta ja kuolleisuutta sepelvaltimotautiin ja aivohalvaukseen. Verenpaineen hyvä hoito suojaa myös munuaisvaurioilta, työryhmän puheenjohtaja, tutkimusprofessori Antti Jula korostaa.
Verenpaine on koholla useimmilla diabeetikoilla, ja parempaan hoitotasapainoon pääsemisessä on vielä tekemistä.
– Lääkehoito ei ole riittävää. Diabeetikon kohonnutta verenpainetta hoidetaan keskimäärin yhdellä lääkkeellä, vaikka lääkitystä pitäisi lisätä vähintään toisella eri tavalla vaikuttavalla lääkkeellä, Jula toteaa.
Ensimmäinen tehtävä verenpaineen hoidossa on kuitenkin elintapojen muutos. Lievästi kohonnut verenpaine voi korjaantua jo sillä.
Vähemmän suolaa
Suolassa eli natriumkloridissa haitallista on natrium, joka kohottaa verenpainetta ja vaikuttaa haitallisesti koko sydän- ja verenkiertoelimistön toimintaan. Verenpainelääkkeen käyttäjän kannattaa varoa liiallista suolan käyttöä myös siksi, että se heikentää lääkkeen tehoa.
– Erityisen herkkiä liiallisen suolankäytön aiheuttamalle verenpaineen nousulle ovat tyypin 2 diabeetikot, sillä insuliiniresistenssi ja suurentunut veren insuliinipitoisuus lisäävät natriumin takaisinimeytymistä munuaisissa, Jula huomauttaa.
Suolan päivittäinen enimmäismäärä on suositusten mukaan viisi grammaa eli vajaa teelusikallinen. Se on noin puolet siitä, mitä keskimäärin suolaa saamme. Valtaosa saamastamme suolasta tulee piilosuolana teollisista elintarvikkeista ja kodin ulkopuolella syödyistä valmiista aterioista.
– Eniten suolaa kertyy päivittäin käytetyistä elintarvikkeista, kuten lihaleikkeleistä, leivästä ja juustosta. Kaupassa kannattaa tutkia tarkasti tuoteselosteet ja valita vähäsuolaisin vaihtoehto. Hyviä valintoja ovat tuotteet, joissa on Sydänmerkki tai maininta vähäsuolaisuudesta, Jula kertoo.
– Kun tekee ruokaa itse, suolan määrää voi helposti vähentää ja etsiä makua muista mausteista. Makuaisti tottuu vähäsuolaisuuteen muutamassa viikossa, Jula vakuuttaa.
Puoli kiloa kasviksia päivässä
Kasviksia, hedelmiä ja marjoja kannattaa syödä runsaasti, mieluiten suosituksen mukaiset puoli kiloa päivässä. Niistä saa runsaasti muun muassa kaliumia, joka toimii natriumin vastavaikuttajana. Myös kasvisten sisältämä kuitu voi alentaa verenpainetta ja auttaa painonhallinnassa.
- Lisäksi kasvisten ja hedelmien syöminen vähentää suolapitoisten ruokien syömistä, Jula huomauttaa.
Ravinnon rasvojen laatuun kannattaa kiinnittää huomiota, vaikka ne eivät suoraan vaikutakaan verenpaineeseen.
– Kun vähentää kovan rasvan käyttöä ja korvaa sitä tyydyttämättömillä, pehmeillä rasvoilla, veren kokonaiskolesteroli- ja LDL-kolesterolipitoisuus pienenee ja insuliiniherkkyys paranee. Tämä pienentää samaa valtimotaudin riskiä, johon verenpainekin vaikuttaa, Jula sanoo.
Pehmeitä, hyviä rasvoja on runsaasti esimerkiksi rypsi-, oliivi- ja auringonkukkaöljyssä, kasvimargariineissa, rasvaisessa kalassa ja pähkinöissä. Vältettäviä huonoja rasvoja on esimerkiksi voissa, rasvaisessa lihassa ja makkarassa, juustossa, täysmaidossa, kekseissä ja leivonnaisissa.
Lisää askeleita arkeen
Verenpainetta voi alentaa myös lisäämällä liikuntaa. Kaikenlainen kohtuullisesti kuormittava, hienoista hengästymistä ja hikoilua aiheuttava liikunta tekee hyvää.
– Sopiva annos on vähintään 30 minuuttia useimpina päivinä viikossa, mieluiten päivittäin, niin että liikkuu yhteensä 2,5 tuntia viikossa. Liikunnan määrää voi lisätä helposti esimerkiksi kävelemällä työmatkat, Jula sanoo.
Ylipainoisille suositellaan laihduttamista. Jo 5–10 prosentin painonpudotus voi laskea verenpainetta ja parantaa veren rasva-arvoja.
Ruokavaliomuutosten pitäisi olla pysyviä, jotta verenpaine pysyisi hyvällä tasolla jatkossakin. Tärkeintä on tehdä laadullisia muutoksia ruokavalioon ja liikkua säännöllisesti, vaikka ei onnistuisi laihduttamaan.
– Jojoilu on haitallisempaa kuin ylipaino. Laihduttaessaan ihminen menettää lihasmassaa, ja osa siitä korvautuu rasvalla, jos paino taas nousee. Viskeraalinen eli sisäelinten ympärille kertyvä rasva on diabeetikon ja muidenkin terveydelle erityisen haitallista, Jula korostaa.
Lääkeyhdistelmä tehoaa parhaiten
Jos elintapamuutokset eivät laske lievästi kohonnutta verenpainetta riittävästi noin neljässä kuukaudessa, tarvitaan lääkehoitoa. Huomattavasti kohonneen verenpaineen lääkehoito on aloitettava muutamassa viikossa. Tärkeää on saada verenpaine laskemaan tehokkaasti turvallisiin lukemiin, sillä kaikki diabetekseen liittyvät verisuonivauriot lisääntyvät, jos verenpaine on jatkuvasti koholla.
– Hoito aloitetaan pienellä lääkeannoksella. Jos valittu lääke ei ole tarpeeksi tehokas, lisätään mukaan pieni annos toiseen ryhmään kuuluvaa lääkettä. Kahden verenpainelääkkeen yhdistelmä alentaa kohonnutta verenpainetta enemmän kuin yhden lääkkeen annoksen kaksinkertaistaminen ja hyvään hoitotavoitteeseen päästään ilman sivuvaikutuksia, Jula perustelee.
Yksi lääke riittää harvalle. Kun lääkäri valitsee diabeetikolle sopivaa yhdistelmää, hän ottaa huomioon muun muassa verenpaineen vaikeusasteen, mahdolliset elinvauriot, muut sairaudet ja lääkitykset.
– Diabeetikon verenpainelääkitykseen tulee aina kuulua joko ACE:n estäjä tai ATR:n salpaaja. Siihen yhdistetään ensisijaisesti kalsiumkanavan salpaaja tai diureetti. Beetasalpaajaa ei yleensä käytetä ensimmäisenä verenpainelääkkeenä, ellei sille ole muuta aihetta, kuten sepelvaltimotauti, Jula toteaa.
Verenpaineen hoidon ABC
- Vähennä suolan käyttöä.
- Syö runsaasti kasviksia, hedelmiä ja marjoja.
- Suosi rypsiöljyjä ja rypsiöljypohjaisia kasvimargariineja.
- Käytä rasvattomia tai vähärasvaisia maitovalmisteita.
- Syö kalaa vähintään kahdesti viikossa.
- Liiku säännöllisesti.
- Pudota painoa edes vähän, jos olet ylipainoinen.
- Käytä alkoholia enintään kohtuullisesti.
- Älä tupakoi.
- Vältä lakritsaa, salmiakkia ja muita lakritsiuutetta sisältäviä tuotteita.
- Ota lääkärin määräämät lääkkeet ohjeiden mukaan.