Teksti: Krista Korpela-Kosonen | Kuvat: Karoliina Pertamo
Yksi vahtii jokaista suupalaansa, laskee kaloreita ja liikkuu pakonomaisen paljon. Toinen ahmii herkkuja salaa ja jättää tarpeelliset insuliiniannokset pistämättä. Kyllä, molemmat ovat sairastuneet syömishäiriöön.
Syömishäiriöt ovat psykosomaattisia sairauksia, joissa oireilevat sekä keho että mieli. Syömishäiriöstä kärsivä käyttäytyy epänormaalisti erityisesti suhteessa ruokaan, painoon ja liikuntaan. Myös käsitys itsestä ja omasta kehosta on usein vääristynyt.
Syömishäiriöt ovat tyypillisimmillään nuorten tyttöjen ongelma, mutta myös pojat sekä varttuneemmat naiset ja miehet voivat sairastua niihin. Diabeetikoilla syömishäiriöitä esiintyy kaksi kertaa enemmän kuin muilla.
Laillistettu ravitsemusterapeutti Riikka Viljanen Hyksin Syömishäiriöklinikalta sanoo, että diabeetikoiden syömishäiriöalttiuteen on useita syitä. Keskeistä on kuitenkin se, että ruuan merkitys helposti korostuu diabeteksen hyvässä hoidossa.
– Diabeetikko joutuu kiinnittämään ruokavalioonsa erityisen paljon huomiota. Etenkin pyrkiminen täydellisyyteen omassa ruokavaliossa voi johtaa väsymiseen ja vastareaktioon: millään ei ole mitään väliä, Viljanen sanoo.
Ykköstyypin diabeteksessa tyypillistä on, että ennen sairauden toteamista ja insuliinihoidon aloittamista paino voi tilapäisesti laskea. Kun sairaus todetaan ja sopiva insuliinitasapaino löytyy, paino yleensä nousee jälleen kohti normaalilukemia.
– Jos itsetunto on hauras, painonvaihtelut voivat tuntua vaikeilta, laillistettu ravitsemusterapeutti Sofia Eklund Seinäjoen keskussairaalasta toteaa.
Bulimiasta diabulimiaan
Virallisessa tautiluokituksessa syömishäiriöt jaetaan anoreksia nervosaan eli laihuushäiriöön, bulimia nervosaan eli ahmimishäiriöön sekä näiden epätyypillisiin muotoihin ja muihin epätyypillisiin syömishäiriöihin. Epätyypillisiin syömishäiriöihin luetaan muun muassa ahmintahäiriö BED (binge eating disorder), jossa bulimialle tyypillinen kompensaatiokäyttäytyminen, kuten oksentelu, puuttuu.
Diabetesliiton keskustelupalstalla verkossa puhuttiin viime keväänä diabetekseen liittyvästä syömishäiriöstä, diabulimiasta. Sille ei ole virallista diagnoosia, vaan häiriöllä tarkoitetaan diabeetikolla ilmenevää bulimiaa, jossa ahmimisen vaikutuksia tasataan insuliinihoitoa laiminlyömällä.
– Diabeetikolla voi esiintyä myös ns. tavallista bulimiaa, mutta insuliinihoito mahdollistaa lisäksi hoidolla kikkailun. Silloin ahmimiskohtauksia yritetään kompensoida jättämällä insuliiniannoksia pistämättä, Eklund kuvailee.
Riikka Viljanen sanoo, että insuliinihoidon laiminlyöntiä liittyy usein myös muihin syömishäiriön muotoihin kuin bulimiaan. Tämä on diabeetikolle yksi mahdollisuus painon kontrollointiin. Kun insuliinia jätetään pistämättä, verensokeri kohoaa, jolloin sokeria – ja samalla energiaa – menetetään runsaasti virtsan mukana. Usein toistuessaan tämä johtaa painon laskuun.
Insuliinilla kikkailu haitallista
Insuliinihoidon laiminlyönti on aina terveydelle erittäin haitallista. Jos veren sokeritaso on pitkään korkealla ja diabeteksen hoitotasapaino huono, vakavien lisäsairauksien, kuten hermo-, munuais- ja silmänpohjavaurioiden riski suurenee merkittävästi.
– Tilanne on samankaltainen kuin huonosti hoidetussa diabeteksessa, Eklund vertaa.
Jos elimistö kärsii insuliinin puutoksesta, eikä insuliinia sittenkään pistetä riittävästi, kasvaa myös ketoasidoosin eli happomyrkytyksen vaara. Ilman insuliinia elimistö ei pysty käyttämään hiilihydraatteja energianlähteenään ja silloin se yrittää saada energiaa rasvakudosta hajottamalla. Samalla syntyy ketoaineita, joiden runsas kertyminen elimistöön johtaa elimistön happamoitumiseen ja ketoasidoosiin.
– Se voi olla hengenvaarallinen tila, Eklund varoittaa.
Syömishäiriötä sairastavan diabeetikon verensokeri voi myös laskea liian alas. Näin voi käydä etenkin anoreksiaa sairastavalle, kun hän rajoittaa merkittävästi syömänsä ruuan määrää. Elimistön hiilihydraattivarastot voivat silloin tyhjentyä kokonaan, ja hypoglykemian riski kasvaa. Anoreksiaan usein liittyvä runsas liikunta tekee tilanteesta vieläkin vaarallisemman.
Ahmintahäiriö BED on tavallisempi tyypin 2 kuin tyypin 1 diabeetikoilla. Myös tässä syömishäiriössä ilmenee ahmimiskohtauksia, kuten bulimiassa, mutta runsasta energiamäärää ei pyritä kompensoimaan esimerkiksi runsaalla liikunnalla, lääkkeillä tai oksentelemalla. Siksi häiriö voi johtaa vaikeaan lihavuuteen.
– Pitkään jatkuva ahmintahäiriö ja siitä seuraava lihavuus voivat myös altistaa tyypin 2 diabetekselle, Sofia Eklund huomauttaa.
Uskalla ottaa puheeksi
Syömishäiriö mutkistaa aina diabeteksen hoitoa ja usein myös huonontaa hoitotasapainoa. Siksi ongelmaan kannattaa hakea ajoissa apua.
Sofia Eklundin mukaan säännöllisesti diabeetikoita tapaava terveydenhuoltohenkilöstö on yleensä tietoinen diabeetikoiden kohonneesta syömishäiriöriskistä, mutta ongelma voi siitä huolimatta jäädä havaitsematta.
Lasten ja nuorten hoitotarpeeseen havahtuvat yleensä vanhemmat ja muu lähipiiri, aikuisella oma havahtuminen avuntarpeeseen on tärkeää.
Apua voi hakea esimerkiksi terveyskeskuksen, työterveyshuollon tai opiskelijaterveydenhuollon piiristä.
– Toivoisin, että apua tarvitsevalla olisi ainakin yksi ammattilainen, johon voi luottaa niin paljon, että syömishäiriön uskaltaa ottaa puheeksi. Se voi yhtä lailla olla diabeteshoitaja, lääkäri, ravitsemusterapeutti tai vaikka fysioterapeutti, Eklund sanoo.
Hoito räätälöidään yksilöllisesti
Suomessa ei toistaiseksi ole vielä aikuisten syömishäiriöiden Käypä hoito -suositusta, ja siksi hoitokäytännöt voivat vaihdella eri osissa maata. Usein aikuistenkin hoidossa sovelletaan kuitenkin lasten ja nuorten syömishäiriöiden Käypä hoito -suositusta (www.kaypahoito.fi).
Syömishäiriöitä voidaan hoitaa onnistuneesti perusterveydenhuollossa, mutta myös hoitoa syömishäiriöihin erikoistuneessa yksikössä saatetaan tarvita. Sellainen on esimerkiksi Hyksin Syömishäiriöklinikka.
Parhaisiin tuloksiin syömishäiriöiden hoidossa päästään, kun hoidossa on mukana moniammatillinen tiimi. Siihen kuuluvat yleensä psykiatrian erikoislääkäri, sisätautilääkäri, psykologi, sairaanhoitaja, ravitsemusterapeutti, toimintaterapeutti ja fysioterapeutti. Syömishäiriöisen diabeetikon hoidossa tarvitaan lisäksi diabeteksen asiantuntemusta.
– Syömishäiriöiden hoito räätälöidään nykyisin yhä yksilöllisemmin. Ryhmähoitoa hyödynnetään paljon. Ryhmät tarjoavat syömishäiriöön sairastuneelle vertaistukea, mikä on monelle lohdullinen ja vapauttava kokemus, Riikka Viljanen sanoo.
Sekä ryhmissä että yksilöllisesti tapahtuvassa hoidossa käydään keskusteluja ja annetaan tietoa sairaudesta: mistä syömishäiriössä on kyse ja mitä sille voi itse tehdä. Tätä nimitetään psykoedukaatioksi.
Varsinkin anoreksiaa sairastavista moni tarvitsee ainakin jonkin aikaa myös osastohoitoa sairaalassa. Syömishäiriöinen diabeetikko voi tarvita osastohoitoa etenkin silloin, kun verensokeriarvot on vaikea saada tasapainoon.
Salliva suhde syömiseen
Kaiken hoidon tavoitteena on opettaa syömishäiriöön sairastuneelle salliva ja rento suhtautuminen syömiseen. Tiukkoja sääntöjä ja rajoituksia ei syömisessä tarvita. Kun hallittu herkuttelukin on luonteva osa elämää, tiukasta syömisen kontrolloinnista tai ahmimisesta on helpompi luopua.
– Diabeetikoille täytyy usein erikseen korostaa, että verensokerin ollessa alhaalla on syötävä. Moni pelkää tätä painonnousun takia, Viljanen kertoo.
Syömishäiriöstä toipuminen on yksilöllistä. Mitä nopeammin hoitoon hakeutuu, sitä nopeampaa on yleensä toipuminenkin. Muut rinnakkaiset sairaudet, kuten diabetes, mutkistavat paranemista jossain määrin.
Kolmasosalla syömishäiriöön sairastuneista voi hoidosta huolimatta esiintyä ajoittaista oireilua. Yhdellä tai kahdella kymmenestä sairaus kroonistuu ja jää pysyväksi. Lohdullista on se, että noin puolet vaikeaakin syömishäiriötä sairastavista toipuu kokonaan.
Vertaistukea ja tietoa:
• Syömishäiriöliitto SYLI ry. www.syomishairioliitto.fi
Lue lisää:
• Keski-Rahkonen, Meskanen ja Nalbantoglu (toim.).
Irti ahminnasta. Kohti tasapainoista ruokasuhdetta. Duodecim, 2013.
• Keski-Rahkonen, Charpentier ja Viljanen (toim.). Olen juuri syönyt. Duodecim, 2008.
• Vanhala ja Hälvä. Syö tai itke ja syö. Kokemus syömishäiriöstä. Tammi, 2012.
Julkaistu Diabetes-lehdessä 6/2013
