Tuulien ja tulien äärellä erämaassa

4705
Kuvat: Tuomas Lahti

Ranskassa asuva tanssitaiteilija Tuomas Lahti taivalsi Muotkatuntureilla yksin halki erämaan, Karigasniemestä Tirroon. Diabetes on kulkenut hänen matkassaan 16 vuotta, ja se asetti vaellusretkelle omat haasteensa. Tuomas kirjoitti retken aikana päiväkirjaa, jonka hän tarjoaa nyt Diabetes-lehden lukijoiden luettavaksi.

Karigasniemestä Tirroon

3.6.2015

Tavarat on pakattu. Ulkona mittari näyttää +7 astetta, tuulee. Ainakaan vielä rinkka ei tunnu raskaalta. Luksuselämää luvassa: paljon tilaa ja aikaa.

4.6.2015 

Lähden vanhempieni kanssa autolla Inarista kohti Karigasniemeä. He jättävät minut ikivanhan polun alkuun. Maahan pudonneessa kyltissä lukee TIRRO 65. Tästä se lähtee.

Aurinko paistaa ensimmäistä mäkeä kiivetessäni, plusasteita on viisi. Mukava huomata, että polku on merkitty 100–200 metrin välein punaisella maalilla puihin tai kiviin. Korkealta taivaalta kuuluu petolinnun kiljahduksia, saan zoomattua kohtalaisen kuvan maakotkasta.

Ilmeisesti hirvi on kalunnut nuoria mäntyjä, koivuissa on vasta pikkuruiset hiirenkorvat ja kirkkaat sulamisvedet täyttävät laajentuneet purot. Korkeammalle noustessa lumiläiskiä ilmaantuu siellä täällä näkyviin varsinkin tunturien pohjoisrinteillä.

Ensimmäisen päivän tarmolla matka etenee erittäin hyvin. Saavun joelle, jota olin suunnitellut yöpymispaikaksi, mutta päätän jatkaa vielä muutaman kilometrin. Tasainenlaki-tunturin suojasta löydän telttapaikan. Sytytän iltanuotion juhlistamaan vaellukseni alkua, pieni räntäsadekin käväisee luonani. Napsautan GPS:n päälle varmistaakseni tarkan olinpaikkani. Matkan ensimmäinen yllätys: akku on melkein tyhjä!

Ihmetyttää todella, sillä eilisiltana latasin kaikki elektroniset laitteeni täyteen ja varmistin toimivuuden. Ilmeisesti kuitenkin suljin huolimattomasti GPS:n, ja nyt se on ollut 24 tuntia yhtäjaksoisesti päällä. Onneksi on vara-akku mukana. Tästedes säilytän akkuja erillään laitteesta.

Tauoilla lähetän OK-viestin kotijoukoille Spot-satelliittiviestimellä. En saa tietoa perillemenosta, ainoastaan varmistuksen viestin lähtemisestä.

Tunnen pientä hiertymää kantapäissä. Teippaan monta kerrosta leukoplastia suojaamaan mahdollisilta rakoilta.

Päivämatka 8,4 km

5.6.2015

Lämpötila teltassa laskee yöllä neljään asteeseen, mutta aamu valkenee aurinkoisena. Leiripaikan valinta osoittautuu oikeaksi, sillä toisen päivän taipale alkaa lumikenttien ylityksillä. Eilisiltana se olisi ollut liikaa.

Kuduantiloopin liha on mukavaa ja eksoottista matkapurtavaa tauoilla. Hyttysiä tai muita haittalentiäisiä ei näy. Ylemmäksi tunturiin noustessani puut häviävät. Pieneenkin maaston muutokseen kiinnittää heti huomiota. Polku on yhä hyvin näkyvissä ja merkitty. Sulamisvesi auttaa osaltaan sen auki pysymistä, sillä virratessaan vesi syventää uomaa entisestään. Lounas, pikkujoen ylitys ja sitten saapasta toisen eteen.

Matkaruokien ykköseksi nousee mielestäni Turmat. Oranssit kuivapakatut herkut ovat hinnaltaan miltei ravintola-annosten tasoa, mutta suosittelen niitä retkimukavuutta arvostavalle, koska ne ovat käteviä, kevyitä ja erittäin maukkaita. Valmistukseen tarvitaan vain kiehuva vesi.

Yövyn Nirvajoen rannassa Avzegasoaivi-tunturin pohjoispuolella.

Päivämatka 8,0 km

Aamupala teltassa.


6.6.2015

Nautin aamupalan teltassa, yö oli kylmä. Pelastuspeite telttapohjan ja patjan välissä eristi hyvin ja lisäsi lämmön tuntua.

Tänään kokka kohti Avzegasoaivia (545 m). Kontrasti pienen yhdenhengen teltan ja suuren erämaan tunturimaiseman välillä on melkoinen. Mielenkiintoista huomata, kuinka helposti siirtyminen tilasta toiseen onnistuu. Kumpikin tuntuu tärkeältä ja niiden nopea vaihtelu todelliselta vapaudelta.

Erkaannun polulta ja suuntaan kohti tunturin huippua. Osun linnunpesälle, jossa on neljä somaa munaa. Aikamoinen sattuma laajassa maastossa! Tunnin vaelluksen jälkeen huipulta avautuvat hienot maisemat Norjan teräville, lumihuppuisille vuorille asti. Avzegasoaivilta laskeudun suoraan Stuorraäytsin länsipäähän. Siellä on Metsähallituksen hoitama autiotupa, jonne yllätyksekseni on jo majoittunut pariskunta, Kaija ja Jukka. Kun peseydyn tunturijoessa, tapaan hiiripöllöpariskunnan.

Illan ohjelmassa on tupajuttelua ja nuotiotunnelmaa. Autiotuvan jakaminen muiden kanssa on minulle uusi kokemus. Jukka tarjoaa toisenkin uutuuden, pakuri-teetä, ja heittää hauskan kommentin ranskaksi: ”Liberté, égalité, fraternité ja pakuri-tee.” Tee maistuu pakista, tulen ääressä mieli lepää.

Tupa on hyvin siisti. Sen mukavuuksiin kuuluvat puuvarasto, ulkovessa, tulentekopaikka, kierrätyskatos ja kaivo josta saa kirkasta vettä. Yöllä saapuu vielä toinen pariskunta, jonka jälkeen Kaija ja Jukka siirtyvät telttaan. Kesäkuun alkuviikot ovat suosittua vaellusaikaa ja Muotkatuntureilla virallisten autiotupien vähyydestä johtuen Stuorraäytsi on näemmä monien kohteena.

Päivämatka 4,3 km

Autiotuvanltanuotio


7.6.2015

Nukun huonosti. On mukava jakaa kokemuksia muiden kanssa, mutta kaipaan taas yksinoloa ja jatkan matkaa.

Tänään on edessä Muotkatunturin erämaa-alueen nähtävyys Stuorraäytsin kuru tai kanjoni. Se muodostuu joukosta pieniä, kalaisia järviä, joita yhdistää labyrinttimainen, mutkikas puro. Noin kymmenen kilometrin kanjoni kannattaa kulkea etelärannan puoleista polkua pitkin.

Lounastan pikkulammen kupeessa. Tuuli yltyy, välillä sataa vettä. Ratnojoen ylityspaikalla tapaan sattumalta taas Kaijan ja Jukan. Saan vinkin hienosta telttapaikasta kahden pikkujoen haarassa. Se löytyy helposti ylitettyäni Stuorroaivin, Cearvajohkan pohjoisrannalta. Ilta-aurinko maalaa upeasti joet ja puut varjoillaan.

Nokian vaellussaappaat ovat olleet paras jalkinevalinta tähän aikaan vuodesta tällä alueella, samoin suunta Karigasniemeltä Tirroon. Usein luoteesta puhaltava kylmä tuuli jää näin rinkan taakse ja pääsen etenemään tuulen suojassa. Matkalla on upeita tunturimaisemia laajoine kenttineen ilman puita ja rakkaa. Piekanoja lentelee taivaalla, luita ja höyheniä näkyy siellä täällä polun varrella.

Päivämatka 12,7 km

KivikkoinenPiekana


8.6.2015

Aamulla sataa lunta, yö meni loistavasti. Suuntaan Kielajoelle, suunnitelmissa syvimmältä ja laajimmalta näyttäneelle joelle. Ylitys onnistuu, kun otan kumisaappaat ja housut pois. Vesi on todella virkistävää ja virta melko tuima, mutta yläjuoksulle päin kallistuen ja sauvoilla tukea hakien erotan tukevat kivet liukkaiden joukosta.

Jatkaessani kohti Piekanaäytsiä löydän poron sarvet, ja otan ne mukaan pojalleni Axelille Ranskaan. Kaukana Urroaivin kohdalla näkyy poroja. Ne kiertävät minut, sillä niillä oli paljon vasoja laumassa.

Kivikkoinen Piekanaäytsi ei ole varsinaista mukavuusaluetta. Kapea kanjoni on täynnä vaikeakulkuista rakkaa, ja on syytä katsoa tarkkaan, mihin astuu. Juuri ennen sitä on kuitenkin puistomainen keidasalue niittyineen ja kiemurtelevine jokineen. Ainakin viisi riekkoa pyrähtää viereltäni lentoon, kun nousen ylemmäksi tunturiin.

Tavoittelen mahdollisimman lähelle Kuarvikozzia. Jääkauden jättämistä sirppimäisistä kanjoneista löytyy oivallinen telttapaikka. Pikkupurosta saan vettä leiritarpeisiin. Pieniä sadekuuroja ropsahtaa vain silloin tällöin.

Päivämatka 11,7 km

Turvekammi


9.6.2015

Sateinen aamu, lämpötila +6 °C. Rutiinit alkavat jo muodostua. Aamutoimet, tavaroiden pakkaus ja purku, liikkeelle lähdöt, tauot ja ruokailut rytmittävät päivää. Rinkassa joka tavaralla on oma paikkansa, näin kaikki löytyy helposti.

Kuarvikozzin huipulla tuuli tuivertaa kovaa, mutta näkymät ovat hienot. Poikkean polulta päästäkseni pohjoisrinnettä ylös, ja laskeudun etelärinnettä takaisin polulle. Kun se puikahtaa esiin, oikea nilkkani nyrjähtää. Onneksi selviän huolimattomuudestani kuperkeikalla sammalikkoon. Huiputuksen jälkeen maasto muuttuu aivan erilaiseksi, lämpötila nousee heti monta astetta.

Mukkalompolon kupeessa syön lounaan. Huomaan Vestojoen olevan vielä melko korkealla, ja myös sen joudun ylittämään ilman housuja. Lounaspöytään saapuu toinen yksinvaeltaja, Peter, joka on lähtenyt Tirrosta kaksi yötä sitten. Vaihdamme kuulumiset ja jatkamme matkaa omiin suuntiimme.

Väen paljous Muotkatunturien erämaassa yllättää. Toisaalta juuri kesäkuun alkuviikot ovat parasta aikaa, kun on paljon valoa ilman hyttysiä. Heinä- ja elokuu ovat vaativampia.

Hieman polusta sivussa huomaan pienen suon ja joen toisella puolella turvekammin. Olen lukenut sen olemassaolosta patikka.net- sivuilta, joille on kerätty tietoja rakennelmista Suomen erämaissa. Joudun taas käärimään lahkeet päästäkseni tutkimaan kammia lähempää. Se näyttää olevan hyvässä kunnossa ja ahkerassa käytössä. Pihapiiri on täynnä kaikenlaista tavaraa.

Palaan polulle ja saavun seuraavaksi Verkkojärvelle. Vestojoki on taas edessä, joten housut rinkan päälle ja ylityspuuhiin. Syön iltapalan ennen kun alan etsiä leiripaikkaa Verkkojärven etelärannalta.

Jäljellä on enää yksi matkapäivä. Kymmeneksi päiväksi suunnittelemani vaellus lyheneekin seitsemään päivään. Merkitty polku, vauhtini aliarviointi ja muutenkin asioiden sujuminen ovat varmasti nopeuttaneet matkantekoa. Olen yleensä herännyt kahdeksan aikaan, lähtenyt liikkeelle kymmeneltä ja syönyt lounaan yhden maissa, leiripaikkaa olen alkanut hakea joskus iltakuudelta. Silmät ovat usein sulkeutuneet jo kymmeneltä.

Vaellusmaastona laakeat tunturit viehättävät enemmän kuin koivikkopusikot ja suot. Lintuja ja pesiä munineen on näkynyt paljon. Yhdessä pesässä on juuri kuoriutunut, vaaleanpunainen punakylkirastaan poikanen. Otan nopeasti kuvan, jotta emo pääsee takaisin sitä lämmittämään. Olen ottanut noin 400 valokuvaa.

Päivämatka 10,6 km

Vastakuoriutunut


10.6.2015

Viimeinen päivä käynnistyy neljän pienen suon ylityksellä. Lämpötila kipuaa varjossa 15 asteeseen, auringossa on jo t-paitakeli. Muotkajärvien kohdalta löydän Ritamaan autiotilan rauniot. Hirret ovat painuneet niityn pehmeyteen ja tupa on kallellaan, mutta pystyssä. Talossa on ilmeisesti asuttu 1800-luvun loppuun saakka, tilapäisesti vielä 1900-luvun alkupuolella. Hieno paikka!

Lopputaipaleella Muotkavaarojen alueella hiiripöllöpariskunta puolustaa urheasti reviiriään ja ilmeisesti poikasiaan. Kun otan muutaman kuvan, varoitushuutoja laulaneet pöllöt hyökkäävät pommikoneen lailla kimppuuni. Niiden siivet osuvat hulmahtaen rinkan yläosaan. Siirryn nopeasti sivuun ja jätän ne rauhaan.

Viimeinen punaläiskä löytyy puusta polun lopusta sen yhtyessä mökkitiehen.

Päivämatka 12.0 km

Tupsupaita
Summa summarum

Kartalla vaellusreittini pituus on 68 kilometriä, korkeuserot ja mutkittelut huomioon ottaen matkaa kertyi todellisuudessa yli 70 kilometriä.

Kymmenkunta kilometriä päivässä viikon ajan tuntui maastoon ja rinkan painoon (20 kg) nähden sopivalta. Hyvät, toimivat varusteet takasivat retken onnistumisen.

Reitillä näkyi paljon eläimiä: maakotka, piekanoja, riekkoja, poroja, myyriä, punakylkirastas ja sen vastasyntynyt poikanen, lapintiira ja muita lintuja, useita linnun pesiä ja munia.

Kaunis erämaa näyttäytyi lumessa, rännässä, tihku- ja rankkasateessa, pilvisenä ja aurinkoisena ja yöttömässä syleilyssä. Merkitty polku helpotti kulkemista, nenää ei täytynyt pitää kartassa.


 

Diabetesmatematiikkaa

Tuomas Lahden verensokeriarvot pysyivät koko ajan hyvinä (3,5–15,0 mmol/l), eikä SiriPirejä juuri tarvittu.

Kotona Ranskassa tanssija pistää tavallisesti illalla pitkävaikutteista insuliinia noin 30 yksikköä ja pikainsuliinia kolmesti päivässä, yhteensä noin 18 yksikköä. HbA1C on pysytellyt 7,5–8,5 prosentin välissä.

Vaelluksen aikana Lahti puolitti pitkävaikutteisen insuliinin määrän. Pikainsuliinia hän pisti rasituksesta riippuen 6–9 yksikköä päivässä. Tunturissa syöty ateria vaati vain kaksi yksikköä insuliinia, kun vastaava annos kotioloissa olisi edellyttänyt kuusi yksikköä.

Jatkuva kävely ja rinkan kantaminen metsässä toivat vähällekin insuliinimäärälle tehokkuutta. Pelkästään 168 tunnin yhtämittainen ulkona oleminen vaikutti merkittävästi.

– Turvallisuuden ja matkan sujumisen kannalta oikean insuliinimäärän löytäminen on erittäin tärkeää, Tuomas Lahti korostaa.


 

TanssijaPoseeraa

Aikaa ajatella

Lapin erämaassa on tilaa ja aikaa pohdiskella. Tanssija Tuomas Lahti pyöritteli vaellusretkellään sanoja ja niiden merkityksiä mielessään ja kirjasi mietteensä ylös.

TERVEYS

Se unohtuu helposti, kun kaikki on hyvin. Terveyden menetys edes hetkeksi on lähes katastrofaalista, sairaana aika tuntuu menevän hukkaan. Mielen ja ruumiin hyvä terveys mahdollistaa monimuotoisesti elämästä nauttimisen.

Diabetes on sekä henkisesti että fyysisesti vaativa sairaus, mutta sen kanssa voi elää. Pahemminkin voisi olla. Toistaiseksi minulle ei ole ilmaantunut mitään lisäsairauksia.

SELVIYTYMINEN

Haasteet, niiden ratkaiseminen ja niissä onnistuminen tuovat elämään vivahteita. Sellaisena otin myös Lapin vaellukseni. Tahdoin kokea selviytymisen tunteen, kun teen asiat omalla tavallani ja otan vastuun kaikista eteen tulevista tilanteista itse. Halusin selviytyä, vaikka minulla on ykköstyypin diabetes. Halusin näyttää esimerkkiä, että kyllä diabeetikkokin pärjää poikkeavissa oloissa.

On hetkiä, jolloin diabeteksen hoito tuntuu todella raskaalta. Kaikkea ei voi hallita, mutta useimmiten hankaluuksista selviää kiitettävästi. Olen tottunut elämään varjon kanssa. Ajattelen, että sana ”varjo” kuvastaa mahdollista hypoglykemiasta johtuvaa tajuttomuutta, kuolemaa tai muuta hallitsematonta tekijää. Tähän asti olen aina päässyt jatkamaan matkaa, mutta ehkä joskus jään varjon alle pysyvästi. Sitä ei voi koskaan tietää.

NUORUUS

Nuoruus ei tarkoita pelkästään tiettyä elämänvaihetta. Se on spontaania innostumista ilman laskelmointia. Nuoruuteen kuuluu jotain ihanan harkitsematonta!

Nuoruusvuosilta nousee mieleen tilanne, kun halusin pakata vaellukselle kasan Aku Ankkoja, koska reppuni oli muka liian kevyt. Nuorena koin ensimmäiset mukavat Lapin retkeni, jotka antoivat sysäyksen tähän intohimoon.

Nuorena puhjennut diabetes harmittaa. Toisaalta se konkretisoi vastuun omasta terveydestä ja nopeuttaa henkistä kasvua.

VANHUUS

Vanhuus on toivottavasti sellainen mielentila, etten enää hermostu pienistä asioista, vaan ihmiset ja asiat virtaavat omalla painollaan. Kun vanhana vaellan, ehkä onnistun toteuttamaan ajatuksen ”Vaeltaessani Lapissa olen jo perillä.”

Toivon mukaan diabetes ei silloin ole liikaa kaventanut elämänalueitani. Haaveissani vietän vanhuutta kaikkea ympärilläni olevaa rauhassa katsellen, mieluiten jossain lämpimässä herkullisten ruokien maassa.

LUONTO

Luonto on armoton, sen kanssa ei voi neuvotella, mutta sitä seuraamalla ja sen rytmiin antautumalla pääsee nauttimaan paljosta. Luonto antaa voimaa ja tuo luovuutta elämän askareisiin.

Lähdin nyt Muotkatuntureille, koska tunnen ympäristön melko hyvin. Olen aiemmin vaeltanut erämaan eri osissa, mutten koskaan kokonaan sen läpi.

Rakastan Lapin luontoa, koska siellä on yhä alueita, joissa ei näy minkäänlaista ihmisen jälkeä. Etsin sellaisia maisemia, joihin voin kuvitella astuvani ensimmäisenä ihmisenä maailmassa. Illuusio toimii, kun ihmisen luomat häiriötekijät ovat kadonneet ja edessäni avautuu luonto, joka uusiutuu joka kevät uudestaan.

TANSSI

Tapa tuntea elämän liike, ilmaisukeino, jossa mielikuvitus, tunteet ja tanssitekniikka kohtaavat ensin henkilökohtaisella tasolla ja suuntautuvat sitten ulospäin muille kokijoille.

VAELTAMINEN

Vaelluksen aikana päivä rytmittyy perusasioiden ympärille: matkan eteneminen, lämmön tarkkailu, ruoanlaitto, vedenhaku, rasituksen ja levon tasapaino, unen määrä. Kun ne alkavat rullata omalla painollaan, jää ajatuksille, mielikuvitukselle, ideoille ja oivalluksille tilaa. Luova ajatustyö saa elintilaa, kun vaeltaa.

UNELMA

Unelmat toteutuvat usein, ennemmin tai myöhemmin. Jatkan siis aktiivisesti unelmointia!

Kesän 2015 unelmavaellukseeni kuului monta vaihetta: matkan suunnittelu, järjestely, pakkaus, ruokien valinta, vaatteiden sovitus, karttojen tutkiminen. Toteutus oli yksi osa, ja sen jälkeen on vielä jälkitunnelmointi.

Alan yleensä suunnitella uutta retkeä ennen kuin saavun edelliseltä kotiin. Unelma ei kuitenkaan tarkoita suunnitelman täydellistä toteutumista. Yllätykset ja mukavat, odottamattomat hetket maustavat unelmaa. Koko pitkä prosessi ensimmäisestä ideankipinästä siihen, kun pesen vaelluksen pölyt vihdoin saunassa pois, on unelmaa.

Seuraava kohteeni heräsi eloon jo Muotkatuntureilla!

Lue Tuomas Lahden haastattelu täältä.

Lisää kuvia Tuomas Lahden vaellusretkistä löytyy hänen facebook-sivultaan Tuomas Lahti Yksinvaellus.